Yksi kerros, yhteinen suunta.
Hankkijan uudistunut työympäristö tukee kohtaamisia ja arjen sujuvuutta
Hankkijan pääkonttorilla Hyvinkäällä toteutettiin työympäristöuudistus, jossa kahden kerroksen toimisto tiivistettiin yhteen toiminnallisesti monipuoliseen kokonaisuuteen. Muutos koski tilojen lisäksi myös tapaa työskennellä ja kohdata kollegoja arjessa.
Hybridimallissa valtaosa työskentelee toimistolla keskimäärin kaksi päivää viikossa, mikä on laskenut tilojen samanaikaista käyttöastetta. Uudistuksen tavoitteena oli vastata muuttuneeseen työskentelytapaan, parantaa tilatehokkuutta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Huolellinen suunnittelu loi pohjan onnistumiselle
Uudistus käynnistyi alkuvuodesta 2024 käyttöasteen kartoituksella. Suunnittelusta vastasi Workspace Oy, ja kokonaisuutta luotsasivat Workspace Oy:n sisustusarkkitehdit Nina Kallén ja Tytti Kemppainen.
”Suunnitteluvaiheessa kävimme läpi useita vaihtoehtoja yhdessä projektiryhmän ja johdon kanssa. Tavoitteena oli löytää tasapainoinen kokonaisuus, jossa rauhalliset varattavat työtilat ja avoimemmat yhteistyötilat täydentävät toisiaan”, Kallén kertoo.
Hankkijan kiinteistö- ja konseptipäällikkö Asko Hyyrönmäen mukaan suunnitteluun panostaminen oli ratkaisevaa kokonaisuuden onnistumisessa.
”Kun asiat mietittiin rauhassa ennen toteutusta, vältyttiin monilta loppuvaiheen haasteilta”, Hyyrönmäki toteaa.
Henkilöstö mukana muutoksessa
Suunnittelussa haluttiin kuulla henkilöstön näkemyksiä jo varhaisessa vaiheessa, jotta ratkaisut pohjautuisivat arjen kokemuksiin ja todellisiin tarpeisiin.
”Työympäristön uudistaminen tarkoittaa käytännössä myös työskentelytapojen muutosta. Kartoitimme tilojen käyttöastetta ja kokosimme henkilöstöltä keskeiset kehitystarpeet, jotka ohjasivat suunnittelua”, sisustusarkkitehti Nina Kallén sanoo.
Muutos herätti henkilöstössä kysymyksiä, erityisesti omista työhuoneista luopumisen osalta.
”Alkuvaiheessa nieleskelin itsekin luonnoksia”, kertoo Hankkijan henkilöstöjohtaja Päivi Niskanen. ”Olimme tottuneet omiin huoneisiin, joten pyysimme suunnitelmaan riittävästi varattavia tiloja. Esiin nousivat myös akustiikka, taukotilojen toimivuus ja säilytystarpeet, ja nämä huomioitiin tilaratkaisuissa. Tilojen valmistuttua ensivaikutelma oli ilahtunut etenkin valon ja avaruuden suhteen. Erityisesti yhteinen taukotila on saanut paljon kiitosta”, Niskanen toteaa.
Yhteinen tila on henkilöstölle tärkeä kohtaamispaikka
Uudistuksessa pääkonttoriin luotiin avoin yhteinen taukotila, joka toimii ruokailun, kahvitaukojen ja erilaisten tilaisuuksien paikkana. Siitä on tullut arjen keskus, jossa eri tiimit kohtaavat yli osastorajojen.
”Kun yhteinen tila on aidosti kaikkien käytössä, näkee sellaisiakin työkavereita, joihin ei aiemmin juurikaan törmännyt. Tämä on lisännyt yhteisöllisyyttä ja tuonut ihmisiä lähemmäs toisiaan”, henkilöstöjohtaja Niskanen iloitsee.
Yhteisöllisyyden vahvistaminen oli yksi uudistuksen keskeisistä tavoitteista jo suunnitteluvaiheessa.
”Toimistolle tullaan usein työkavereiden ja yhteisten hetkien takia. Siksi halusimme luoda tilan, joka palvelee sekä arjen taukoja että yhteistyön hetkiä. Parhaimmillaan tila kutsuu ihmiset yhteen ilman, että sitä tarvitsee erikseen suunnitella”, kertoo suunnittelukokonaisuutta luotsannut Nina Kallén.
Brändi näkyy tiloissa vahvasti
Pääkonttorin ilme suunniteltiin osaksi Hankkijan laajempaa brändikokonaisuutta. Sävymaailma ammentaa maan, mullan ja viljan väreistä ja rakentaa selkeän yhteyden myymäläkonseptiin.
Myymäläkonseptin kehittämisessä mukana ollut Asko Hyyrönmäki näkee uudistuksessa luontevan jatkumon.
”Tavoitteena oli rakentaa tunnistettava yhteys myymälöiden ja pääkonttorin välille. Sama ajattelutapa ja visuaalinen linja ovat kulkeneet meillä mukana jo pitkään, ja nyt ne näkyvät myös pääkonttorin tiloissa.”
Yhteys myymäläkonseptiin oli keskeinen lähtökohta myös suunnittelussa.
”Hyödynsimme murrettuja, lämpimiä sävyjä, jotka ammentavat maan ja viljan sävyistä ja kytkeytyvät Hankkijan toimialaan. Myymäläkonseptista poimittiin mukaan myös joitakin tuttuja materiaaleja, kuten osassa tiloja näkyvä lautaseinä. Kun brändin elementit toistuvat eri ympäristöissä, kokonaisuus tuntuu aidosti omalta”, Nina Kallén kuvailee.
Tilat uudistuivat harkiten ja vastuullisesti
Uudistuksessa ei lähdetty uusimaan kaikkea, vaan hyväkuntoiset kalusteet hyödynnettiin osana kokonaisuutta.
”Hyödynsimme olemassa olevia kalusteita silloin, kun ne olivat käyttökelpoisia. Tämä oli meille sekä järkevä että kestävä valinta”, Päivi Niskanen kertoo.
”Käyttökelpoisten kalusteiden hyödyntäminen on usein sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta vastuullinen ratkaisu. Kaikkea ei tarvitse uusia, jos olemassa oleva palvelee edelleen tarkoitustaan”, Kallén jatkaa.
Uudistunut työympäristö toimii arjessa
Uudistuksen tavoitteena oli luoda toimiva ja yrityksen näköinen työympäristö, joka tukee arkea ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tavoitteet saavutettiin, ja tilat ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana muuttunutta työskentelytapaa.
”Kokonaisuus toimii ja tuntuu meidän näköiseltämme. Tiloja käytetään monipuolisesti, ja erityisesti yhteiset tilat ovat tuoneet ihmiset uudella tavalla yhteen. Nostan kyllä hattua suunnittelijoille, joiden vahva ammattitaito näkyy erityisesti siinä, miten hienosti kokonaisuus saatiin toimimaan sekä käytännön että visuaalisen ilmeen tasolla”, Päivi Niskanen summaa.