Isku – mukana elämäsi seikkailuissa

Teemme suomalaisten arjesta viihtyisämpää ja toimivampaa. Suunnittelemme, valmistamme ja myymme huonekaluja, toimitamme sisustusratkaisuja koteihin ja julkisiin tiloihin, kuten kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon, sekä tarjoamme näihin liittyviä palveluita, kuten suunnittelu- ja kierrätyspalveluita. Valmistamme kalusteemme Suomessa, mutta toimitamme niitä ympäri maailman – toimimme tällä hetkellä 16 eri maassa.

ISKU – since 1928.

Yli 600 työntekijää

Liikevaihto 140,9 miljoonaa euroa (2022)

Toimialan suurin teollinen toimija

Kansainvälisesti 68:ssa kaupungissa

Tuotanto kotimaassa

Pienestä verstaasta Pohjois-Euroopan moderneimmaksi huonekalutehtaaksi kasvanut Isku valmistaa kalusteensa edelleen kotikaupungissaan Lahdessa. Tuotteemme ja palvelumme ovat tunnettuja korkeasta laadustaan.

Lue lisää

Arvot, visio ja missio

Pohjoinen luontomme on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme. Luovia, käytännöllisiä ja yhteistyökykyisiä. Meillä on rohkeutta tehdä asiat toisin. Kannamme vastuuta toisistamme ja ympäristöstä. Kestävä kehitys on meille luonnollista ja vastuullisuus tekoja.

Lue lisää

Vastuullinen valmistaja

Isku on sertifioinut laatu-, ympäristö ja turvallisuusjärjestelmänsä ja ne ovat ISO 9001-, ISO 14001- ja ISO 45001 -standardien mukaiset. Lisäksi Iskulla on oman tuotannon kattava PEFC (CoC) järjestelmä eli kaiken Iskun käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua.

Lue lisää

Perheyritys jo kolmannessa polvessa

Iskun yrittäjinä toimivat Vikströmin sisarukset Seppo, Kirsi ja Nea, joiden isoisä Eino perusti yrityksen vuonna 1928.

Tutustu tarinaamme

ISKUn johto ja hallinto

Vuodesta 2024 alkaen ISKUn toimitusjohtajana on toiminut Mikko Hämäläinen. 

Rekrytointi

Iskulla työskentelee yli 500 ihmistä: myynnin ammattilaisia, verhoilijoita, ompelijoita, tuotannon työntekijöitä, muotoilijoita, teknisiä tuotesuunnittelijoita ja monia muita. Haemme jatkuvasti joukkoomme uusia henkilöitä työskentelemään Suomen suurimmassa ja Euroopan moderneimmassa huonekaluteollisuuden yrityksessä.

Lue lisää