Panostus henkilöstön hyvinvointiin vaikuttaa asiakaskokemukseen – Innolink uudisti työympäristönsä ja huomasi heti muutokset henkilöstövireessä

COVID-19 aika sai monet yritykset pohtimaan toimitilojen tarvetta, sijaintia, kokoa ja toimivuutta – niin teki myös Innolinkin toimitusjohtaja Pekka Vuorela. Innolinkin strategian kannalta on oleellista kokoontua ja ideoida yhdessä. Innolinkin NPS on 85 ja he haluavat tarjota asiakkailleen entistäkin parempia ideoita ja laadukasta palvelua.

”Uskon, että asiantuntijapalveluita tarjottaessa yhteinen innovointi ja kokoontuminen ovat avainasemassa onnistumiseen. Minulle tuli voimakas visio siitä, että työympäristöön panostamalla ja luomalla kivat työolosuhteet, ihmiset haluavat tulla toimistolle. Päädyimme liikkumaan vastavirtaan ja tuplasimme toimitilojemme koon”, Innolinkin toimitusjohtaja Pekka Vuorela kertoo.

Asiakaskokemus paranee henkilöstön voidessa paremmin

Innolinkin päivitetty työympäristö on saanut pelkästään positiivista palautetta. Asiakkaat ovat kehuneet tiloja paljon ja myös henkilökunta on viihtynyt.

”Uskon voimakkaasti, että toimitiloja tarvitaan ideointiin ja innovointiin. Jotta työympäristöt ovat houkuttelevia työntekijöille, niissä täytyy huomioida työskentelyn eri vyöhykkeet. Ihmiset eivät mene yhteen muottiin ja siksi työympäristön on oltava muuntuva, ja sen on tarjottava kaikkiin työntekemisen tyyleihin vaihtoehtoja. Voittajayrityksiä tulevat olemaan ne, jotka panostavat henkilöstön hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Henkilöstön hyvinvointi näkyy asiakkaille ja näin luomme arvoa aina omille asiakkaillemme asti”, Pekka sanoo.

Vaikka toimistolle halutaan tulla entistä enemmän, samaan aikaan myös etätyö on mahdollista Innolinkin työtekijöille. Itsenäisen työn voi tehdä tehokkaasti kotona, mutta myös toimistolla on kuitenkin tarkoin huomioitu hybridityön tuomat muutokset. Työntekijöiden ehdottomana suosikkipaikkana toimistolla on ollut uusi loungetila. Tilassa järjestetään asiakkaiden kanssa kick offeja, aamiaistilaisuuksia sekä työyhteisön after work ja karaokeiltoja.

Kenelläkään Innolinkin työntekijöistä ei ole omaa työhuonetta. Näin ihmiset kohtaavat toisiaan useammin ja saavat virettä ja driveä työntekemiseen. Innolinkin tiloista löytyy myös huone treenaamiseen ja rauhoittumiseen. Tilassa voi käydä kesken työpäivän jumppaamassa tai hierontatuolissa hieronnassa. Myös päiväunet on mahdollista ottaa kyseisessä tilassa.

Hybridityö ja hyvinvointi keskiössä

”On erittäin tärkeää, että toimisto mahdollistaa nopeat Teams-kokoukset pienellä porukalla ja isommat kokoukset toimistolla oleville. Meillä on kuitenkin paljon hybridikokouksia, joissa osallistujia on eri maissa, kaupungeissa ja tiloissa – osa kotona ja osa toimistolla. Tätä mallia uusi toimistomme palvelee erinomaisesti”, Pekka kuvaa.

Hauska yksityiskohta Innolinkin tiloissa on visioseinät ja -tapetit. Koko seinän kokoiset supersankarihahmot kuvaavat tiedolla johtamisen voimia. Tapetit sitovat yhteen koko toimiston värimaailman ja tunnelman. Sanat kuvastavat myös Innolinkin arvomaailmaa, ja tapaa toimia. Henkilökunta sai äänestää neuvottelutilojen nimet ja visualisoinnit seinillä toteutti Sparkofin Mia Ollikainen.

ISKU toteutti työympäristön sisustussuunnitelman Pekan näkemysten pohjalta. Uusiin toimitiloihin ei hankittu pelkästään uusia kalusteita vaan olemassa olleet kalusteet yhdistettiin osaksi toimitiloja. Nelisen vuotta sitten hankitut kalusteet yhdistyivät kauniisti osaksi työympäristön uudistusta.

”Parasta oli, että ISKUlla saatiin heti kiinni visiostani. Sparrasimme paljon työympäristöjen tulevaisuudesta ja teimme useamman vedoksen. Tekemisessä oli asiakaslähtöinen, strateginen ja määrätietoinen ote. ISKUlta hoidettiin koko projekti tyylillä maaliin”, Pekka sanoo.