Isku Active Learning

Isku Active Learning logo

Me ISKUssa suunnittelemme ja kalustamme tiloja, joissa on ilo oppia ja opettaa – yhdessä. Toisiaan täydentävät tila- ja kalusteratkaisumme Focus, Share Study & Join innostavat oppimaan ja luomaan uutta. Niiden avulla voidaan toteuttaa toiminnallisesti ja pedagogisesti monipuolisia oppimis- ja innovaatioympäristökokonaisuuksia, joille olemme antaneet nimen Isku Active Learning.

Focus

Itsenäisen työskentelyn ratkaisut osana yhteisöllistä oppimisympäristöä

Opiskelu vaatii myös itsenäistä työskentelyä ja yksilöllisiä ratkaisuja tukemaan oppilaiden henkilökohtaisia oppimispolkuja. Opiskelijoille tuleekin tarjota tilaisuus välillä vetäytyä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja keskittyä häiriöttömästi omaan työskentelyynsä. Tila- ja kalusteratkaisuilla voidaan inspiroida ja tukea opiskelijan omaa aktiivisutta ja itseohjautuvaa, oivaltavaa oppimista.

Focus-ratkaisuilla luodaan mahdollisuuksia keskittymistä vaativaan ja häiriöttömään työskentelyyn. Opetustiloihin sijoitetut Focus-ratkaisut auttavat opettajaa eriyttämään opetustaan ja antavat opiskelijalle mahdollisuuden edetä yksilöllisesti mutta samanaikaisesti ryhmäopetuksen kanssa.

Focus-ratkaisut syntyvät oivaltavalla kalustesijoittelulla, siirrettävillä tilanjakajilla sekä tarkoitukseen erikseen suunnitelluilla Tila tilassa -kalusteilla. Olennainen osa Focus-ratkaisuja on aina myös akustiikan ja visuaalisten ärsykkeiden hallinta, jotta keskittymistä haittaavia elementtejä on mahdollisimman vähän.

Share

Vertaisoppimista ja tiimityöskentelyä edistävät ratkaisut kaikkiin tiloihin

Share-kalusteratkaisut ovat erilaisia yhdessä oppimisen tiloja pienryhmissä tapahtuvaan tutkivaan ja ongelmalähtöiseen työskentelyyn, jossa opiskelijat oppivat yhdessä vaihtamalla, arvioimalla ja yhdistelemällä tietoa. Share-ratkaisuilla kalustetaan ryhmän vuorovaikutusta edistäviä tiloja: pyöreät pöydät, kaareen ja ympyrämuotoon sijoitetut kalusteet luovat turvallisen lähtökohdan vertaisryhmässä tapahtuvaan opiskeluun ja luovaan oppimiseen.

Joustavat tila- ja kalusteratkaisut suunnitellaan tukemaan ilmiöpohjaista oppimista ja projektityöskentelyä, jossa toiminta ja tavoitteet ohjaavat kalusteiden sijoittelua. Fyysinen oppimis- ja opetustila voidaan muuntaa nopeasti ja luovasti erilaisten ryhmien ja parityöskentelyn tarpeisiin.

Share-ratkaisut sijoittuvat luontevasti, niin suurempina ja pienempinäkin kokonaisuuksina, kaikkiin oppilaitoksen tiloihin. Erityisen hyvin ne toimivat avoimissa ja avautuvissa oppimisympäristöissä sekä suurryhmätilojen kalustamisessa. Luokkatiloissa Share-ratkaisuilla tuetaan pedagogista monimuotoisuutta ja mahdollistetaan erilaisten työtapojen käyttö joustavasti.

Study

Oivaltavat ratkaisut monitilaluokkiin

Opetustilat ja niiden suunnittelu ovat olennainen osa koulun kokonaisarkkitehtuuria. Perinteisetkin luokkahuoneet muuntuvat joustavilla kalusteratkaisuilla monitoimitiloiksi, jotka edistävät vuorovaikutusta opettajan, opiskelijaryhmän ja yksittäisten opiskelijoiden kesken. Study-ratkaisut ovat muunneltavia uuden asian opettamiseen ja opiskeluun soveltuvia tila- ja kalusteratkaisuja. Ne taipuvat yhtä hyvin opettajajohtoiseen opetukseen, vuorovaikutteiseen ryhmä- tai parityöskentelyyn ja yksilöllisiä oppimistuloksia mittaaviin koetilanteisiin.

Opetustilojen kalusteet muuntuvat sujuvasti yksilötyöskentelystä erilaisiin ryhmämuodostelmiin. Muunneltavuus mahdollistaa erilaisten opetusmenetelmien ja työtapojen käytön sekä tilojen soveltuvuuden eri oppiaineiden opetukseen. Kalusteet ovat helposti myös opiskelijoiden siirreltävissä ja ne voidaan pinota tarvittaessa sivuun toiminnallisen oppimisen tieltä.

Kalusteiden korkeussäädöillä sekä erikorkuisia kalusteita yhdistelemällä saadaan perusluokkatiloihin uusia ulottuvuuksia ja amfiteatterimaista tunnelmaa. Myös verhoiltujen ja kovien kalusteiden erilaiset yhdistelmät tuovat uusia oivalluksia perinteisen luokkaopetuksen uudistamiseen.

Join

Kohtaamisiin ja luovaan oleskeluun houkuttelevat ratkaisut yhteisiin tiloihin

Osallisuuden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen ovat tärkeä osa koulujen ja oppilaitosten perustehtävää. Join-kalusteratkaisuilla luodaan kaikille käyttäjille olohuoneita omaehtoiseen oleskeluun, spontaaniin vuorovaikutukseen ja kohtaamisiin oppituntien ulkopuolella. Pedagogisesti suunnitellut Join-ratkaisut vahvistavat positiivista sosiaalista vuorovaikutusta, osallisuutta sekä yhteisöllistä oppimista. Ne suunnitellaan oppilaitokseen arkeen ja juhlaan sekä palvelemaan myös muuta käyttöä eri käyttäjäryhmien tarpeiden mukaan.

Yhteisissä tiloissa (aulat, käytävät) innovatiiviset, jopa leikkisät, kalusteratkaisut houkuttelevat paitsi luovaan oleskeluun, myös itseohjautuvaan opiskeluun yksin tai ryhmissä. Parhaimmillaan tilat toimivat oppituntien aikana myös samanaikaisopetuksen/-oppimisen tiloina ja avoimina oppimisympäristöinä. Myös ruokalatilojen kalustamisessa Join-ratkaisuilla voidaan luoda kahvilamaista tunnelmaa ja erilaisia kalusteryhmiä, jotka palvelevat ateria-aikojen ulkopuolella opiskelijoiden yhdessäoloa.