Vuosikymmenien vastuullisuustekoja
Kiitos, että tartuit historiikkiimme. Tähän olemme koonneet, miten vastuullisuus on näkynyt ISKUn arjessa Eino Vikströmin puusepänverstaalta Savonkadulla aina tehtaamme aurinkovoimapuistoon asti.
1920-luku
Eino Vikström perusti Lahden Puukalusto Oy:n Lahteen vuonna 1928.
Puusepänverstas sijaitsi Einon kotitalon alakerrassa Savonkadulla.
Tuotteidemme valmistus on aina pääosin sijainnut Lahdessa.
Lahden sijainti vesistöjen ja rautatien varrella oli ratkaiseva tekijä hyvien
kulkuyhteyksien vuoksi.
1930-luku
Kalusteita valmistettiin asiakastilauksien mukaan. Tuotannossa oli paljon
toimistokalusteita, joita valmistettiin pääosin kotimaisesta koivusta.
1940-luku
Ensimmäinen huonekalutehdas valmistui Savonkadulle Lahden keskustaan.
Sodan aikana valmistimme kuljetus- ja ammuslaatikoita sekä ruumisarkkuja
Suomen Puolustusvoimille.
Panostaminen laatuun auttoi selviytymään sotavuosien säätelystä.
1950-luku
Toinen polvi astui mukaan perheyritykseen. Tuolloin panostettiin
moderniin tuotantoteknologiaan, muotoiluun, markkinointiin ja laatuun.
Uuden tuotantolaitoksen rakentaminen Lahden Mukkulaan aloitettiin.
Tuotantoa siirrettiin vähitellen Savonkadulta uudelle tehtaalle Mukkulaan.
Iskukaluste Oy perustettiin ja ensimmäiset omat myymälät avattiin Lahteen ja Ouluun.
1960-luku
Iskun Tehtaat Oy perustettiin ja koko tehdastoiminta keskitettiin Savonkadulta
Mukkulaan, jossa tuotantomme on nykyäänkin.
Oma saha valmistui, jolla varmistettiin puuraaka-aineen tasainen laatu.
1970-luku
Rakensimme oman levytehtaan turvataksemme levyraaka-aineiden saannin.
Tehtaiden ja sahan puupöly hyödynnettiin omassa lämmityskattilassa.
Panostimme työsuojeluun ja kemikaaliturvallisuuteen.
Koko maan kattava myymäläverkosto laajeni voimakkaasti.
1980-luku
Kolmas sukupolvi aloitti työn yrityksessä. Tuolloin katse kääntyi ympäristöasioihin.
- ISKUn logo uudistettiin vihreäksi.
- Viestintäkärkenä oli “Isku Luonnollinen Valinta”.
- Teollisuuden lämpö- ja prosessienergiaa täydennettiin maakaasulla.
- Levytehdas siirtyi valmistamaan formaldehydivapaata E1-luokan
huonekalulevyä. - Prosessin puupölyä poltettiin öljyn seassa omassa lämpökeskuksessa.
- Puupölyä käytettiin myös levyn valmistuksessa hakkeen mukana.
Verhoilujätettä kierrätettiin hyötykäyttöön.
1990-luku
ISKU sai ISO 9001 -laatusertifikaatin ja ensimmäisenä pohjoismaisena
huonekaluyrityksenä ISO 14001 -ympäristösertifikaatin.
- Tuotannossa siirryttiin vesiohenteisiin pintakäsittelyaineisiin.
- Luovuimme CFC-yhdisteistä.
- Sohvien pakkauksista tehtiin uudelleenkäytettävät ja niitä kierrätettiin.
- Vaahtomuovien koostumus muutettiin ympäristöystävälliseksi.
- Luovuimme sohvien uretaanirungoista.
2000-luku
Tehdastoiminta muuttui ympäristöluvan alaiseksi toiminnaksi. ISKU täytti
lupavaatimukset ja sai ympäristöluvan.
Levysahausta tehostettiin joka johti levyhukan merkittävään pienenemiseen.
Myymälöissä pakkausmateriaalien kierrätys aloitettiin.
2010-luku
Vuosikymmenen aikana investoimme Suomeen yli 100 miljoonalla eurolla.
Investoimme mm. tuotannon modernisoitiin, logistiikkaan, tuotteiden laatuun,
materiaalihukan vähenemisen, energian säästöön sekä työergonomiaan.
ISKUlle sertifiointiin puun alkuperäketjun hallinnan PEFC™-metsäsertifiointi.
Keskitimme hankintojamme voimakkaasti kotimaahan.
Still- ja Step+ -työtuolisarjoille myönnettiin sisäilman vähäpäästöisyydestä kertova M1-luokitus ensimmäisinä työtuoleina maailmassa.
Työ antimikrobisten tuotteiden ja materiaalien parissa aloitettiin.
Antimikrobiset kalusteet vähentävät sairauspoissaoloja dramaattisesti.
Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmämme sertifioitiin ISO 45 001 -standardin mukaiseksi.
Pääkonttorin energiatalous modernisoitiin poraamalla 47 kpl 320 metriä syvää
maalämpökaivoa Mukkulan tontille. Kiinteistön katolle asennettiin
aurinkosähköjärjestelmä, jossa on 500 aurinkopanelia.
Tuotannossa tehtiin lukuisia energiatehokkuustoimenpiteitä:
- Rakennusautomaatiojärjestelmän saneeraus.
- Ilmanvaihtokoneiden modernisointi
- Valaistuksen uudistaminen LED-valoihin
- Purunpoiston uudistaminen
Tuotannossa siirryttiin käyttämään vain vesiohenteisia lakkoja, petsejä ja maaleja sekä liuotinvapaita verhoiluliimoja. Tästä johtuen ISKUlta ei enää vaadittu
ympäristölupaa.
Tuotannon kierrätysastiat merkittiin RFID-koodein.
Pakkauksia uudistettiin, jolloin säästämme 20 000 kg pakkausmuovia vuodessa.
Siirryimme julkiskalustekalustekuljetuksissa käyttämään uusiutuvaa fossiilitonta polttoainetta.
Trukkien määrää vähennettiin yli sadasta viiteen.
Kiertotalousajattelua korostettiin tuotannossa ja tuotteissa:
- Kivikko ja Amphi -istuinsarjat puristetaan vaahtomuoviylijäämästä.
- Nook-oppimispesän raaka-aineesta 60% syntyy PET-muovipulloista.
- Verhoomon nahkaylijäämä toimitetaan laukkuvalmistaja Lovialle.
Panostimme henkilöstön koulutukseen ja perustimme Isku Akatemian.
2020-luku
Siirryimme käyttämään 100 %:sti uusiutuvaa Greene-energiaa kotimaassa.
ISKUn tehtaan yhteyteen on rakennettu yksi Suomen suurimmista aurinkovoima-
puistoista käsittäen yli 6000 aurinkopaneelia. Tuotettu aurinkoenergia menee
tuotantomme ja kiinteistöjemme käyttöön.