Yaskawa Finlandin uudet toimitilat: Teknologian ja työviihtyvyyden saumaton liitto

Yaskawan uudessa toimipisteessä panostettiin erityisesti yhteisiin tiloihin, kuten koulutus- ja asiakastiloihin, neuvottelutiloihin sekä henkilöstön tauko- ja ruokailutiloihin. Toimistohuoneisiin haluttiin lisätä pieniä neuvottelukokonaisuuksia, sillä työntekijöiden sähköpöydät ja työtuolit olivat jo ennestään hyvät.

”Toiveenamme oli harmoninen ja rauhallinen kokonaisuus, jossa puupinnat ja klassiset värisävyt tukevat yritysilmettämme ja viihtyisyyttä”, Yaskawa Finlandin toimitusjohtaja Nina Lehtinen kertoo.

Tiloilla on merkitystä – niin työntekijöille kuin asiakkaille

Uusien tilojen vaikutus on ollut konkreettinen niin työhyvinvoinnin kuin asiakaskokemuksen näkökulmasta.

”Asiakkaat ovat tulleet mielellään tutustumaan tiloihimme ja omat työntekijämme ovat kiitelleet viihtyisiä työhuoneita. Erityisesti suunnittelu- ja ohjelmointityötä tekevät arvostavat työrauhaa ja toimivia tilaratkaisuja. Se näkyy myös tehokkuudessa ja tuloksissa”, Nina Lehtinen sanoo.

Työntekijöiden suosikkeja ovat oman rauhan mahdollistavat toimistohuoneet, mutta myös Yaskawa Academy -koulutustilat ovat saaneet runsaasti kiitosta. Kokonaisuus on ilmava, selkeä ja käyttäjälähtöisesti suunniteltu.

Yhteistyö ISKUn kanssa teki vaikutuksen

Yaskawa valitsi toimitilojensa sisustuskumppaniksi ISKUn, ja yhteistyö Turun alueen myyjän Markus Männistön kanssa sai erityiskiitosta.

”Markus hoiti koko ostoprosessin suunnittelusta toimitukseen ammattimaisesti ja johdonmukaisesti. Kävimme myös ISKUn Lahden tehtaalla tutustumassa kalusteisiin ja tilauksemme etenemiseen. Tiedonkulku toimi ja asiat etenivät ilman, että asiakkaan tarvitsi huolehtia mistään ylimääräisestä. Myös kalusteiden toimitus ja asennus sujui hienosti”, Lehtinen kertoo.

Yaskawa jakaa ISKUn ajatuksen tilojen merkityksestä: ne vaikuttavat suoraan työviihtyvyyteen, yhteisöllisyyteen ja tuottavuuteen.

”Rakennusprojektin aikana on käynnissä sata asiaa. Silloin todella arvostaa toimittajaa, joka toimii asiakaslähtöisesti, on helposti tavoitettavissa ja huolehtii tiedonkulusta. Meille ISKU oli juuri tällainen kumppani”, Lehtinen summaa.

Kasvuyritys uudessa mittakaavassa

Yaskawa Finland on kansainvälisen Yaskawa Electric Corporationin tytäryhtiö, joka toimittaa robotiikkaan, automaatioon ja liiketeknologiaan liittyviä ratkaisuja suomalaiselle teollisuudelle. Yrityksen taustat ulottuvat 1980-luvulle, ja nykyisin sen asiantuntemus kattaa jo yli 2 400 toimitettua robottijärjestelmää. Liedon uudet toimitilat Turun kupeessa kokoavat saman katon alle noin 40 asiantuntijaa – 4 000 neliömetrin moderneissa tiloissa.