Iskun toimitusjohtaja vaihtuu – Arto Tiitinen jää eläkkeelle

Mediatiedote, 17.11.2023 klo 14.00

Isku-Yhtymä Oy:n ja koko Isku-konsernin toimitusjohtaja Arto Tiitinen jää eläkkeelle kuluvan vuoden lopussa.

Uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.1.2024 Mikko Hämäläinen, joka on vastannut nykyisessä tehtävässään koko Isku-konsernin kaupallisista toiminnoista. Ennen Iskua Mikko toimi Staples Solutions Finlandin toimitusjohtajana.

”Isku on mielenkiintoisessa vaiheessa ja valmis kasvamaan kannattavasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tämä edellyttää jatkuvaa uudistumista asiakkaidemme tarpeiden muuttuessa. Iskulla on erinomainen henkilöstö, vahvat asiakassuhteet sekä laaja tuote- ja palvelutarjooma. Olen erittäin motivoitunut tulevista mahdollisuuksista”, toteaa Mikko Hämäläinen.

”Haluan kiittää koko Isku-tiimiä erinomaisesta yhteistyöstä kuluneiden 12 vuoden aikana. Yhdessä olemme rakentaneet vahvan teollisen perustan ja pohjan Iskun tulevalle kasvulle ja kannattavuudelle. Tiedän, että Iskulla on edessä hyvä tulevaisuus”, toteaa Arto Tiitinen.

”Luotan, että hallituksen ja Mikko Hämäläisen johdossa Isku menee eteenpäin ja saavuttaa erinomaisia tuloksia. Haluan myös kiittää hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikströmiä erinomaisesta yhteistyöstä”, Arto Tiitinen jatkaa.

”Haluan kiittää Artoa Iskun eteen tehdystä työstä ja toivottaa Mikon tervetulleeksi Iskun kippariksi”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikström.

Lisätietoja:

Mikko Hämäläinen, ISKU, mikko.hamalainen@isku.com

ISKU on suomalainen Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys. ISKUn tuotteet ja palvelut ovat tunnettuja korkeasta laadustaan. ISKU suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluita sekä kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin, kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon. Suomessa ISKU toimii omien myynti- ja palvelukeskusten kautta. Kotimaan kattavan palveluverkoston lisäksi ISKU toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Keski-Euroopassa, Puolassa, Kazakstanissa, Lähi-idässä sekä toteuttaa projekteja ympäri maailmaa. ISKU on keskittänyt koko tuotannon Lahteen. ISKU on sertifioinut laatu-, ympäristö ja turvallisuusjärjestelmänsä ja ne ovat ISO 9001-, ISO 14001- ja ISO 45 001 -standardien mukaiset. Lisäksi ISKUlla on oman tuotannon kattava PEFC (CoC) järjestelmä eli kaiken ISKUn käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua. www.isku.com